sairastuminen vei mahdollisuuden osallistua viikonlopun suunniteltuihin menoihin. torstainen olavin keikka ei sinänsä harmita sillä noin kuukausi sitten hänet viimeksi näin. lava pursusi tuolloin rockenergiaa joten rocksin keikkakin olisi varmasti ollut hyvä. sen sijaan lauantaiksi kaavailemani "love on broadwayn"  jääminen näkemättä harmittaa. lauantainen esityshän oli viimeinen, joten tilannetta ei voi enää korjata. sen siitä saa kun jättää asiat viimetinkaan.

nyt on aika soittaa joululevyjä. uusin joululevy on antti tuiskun "minun jouluni". levyltä löytyy uusia ja perinteisiä joululauluja sekä covereita muuten rauhallisista kappaleista. radioiden soittolistoille noussut "lämmin lumi peittää maan" on varsin mukava jouluinen kappale. sen huonommiksi eivät jää muutamat cover-esityksetkään ja ainakin nylon beatin "musta joulu" kuulostaa antin laulamana jopa paremmalta kuin alkuperäinen teos. levyn huonointo an(t)tia ovat perinteiset joululaulut jotka eivät kuulosta oikein onnistuneilta. hyvä siis että antti päätti tehdä levystä "ei niin perinteisen".

loppuviikosta on aika hengähtää ja keskittyä joulun viettoon. ennen sitä on kuitenkin ohjelmassa kansallisteatterissa "paratiisin lapset".