joulu takana. mikä onkaan parempaa kuin kiireen keskellä istahtaa hetkeksi alas ja rauhoittua? mutta vain hetkeksi sillä maailma pyörii ympärillä ja taas on mentävä.

kansallisteatterin suurella näyttömöllä pyörii "paratiisin lapset" -niminen esitys. kun esityksen jälkeen miettii mikä jäi päällimmäisenä mieleen niin vastaus on selvä: lavasteet. huomasi että lavasteiden rakentamiseen ja suunnitteluun oli käytetty aikaa. pienessä hetkessä näyttömölle saatiin luotua aivan erilainen maailma kuin edellisessä kohtauksessa oli. aivan liian usein näkee huonoja lavasteita. monesti pääasia on että näyttömällä on jotain tavaraa.

Paratiisin lapset sijoittuu 1800-luvun pariisiin. rakkauden lisäksi aiheena on teatteri. on mielenkiintoista nähdä miten teatterissa näytellään teatterin pitämistä. mitä kulisseissa tapahtuu näytännön aikana jne. ja se rakkaus. voi sanoa että näytelmän keskipisteessä on yksi nainen ja neljä miestä. ja kaikki miehet ovat omalla tavallaan kiinnostuneita tästä naisesta. tällaisessa tilanteessa ei voi olla syntymättä yhteentörmäyksiä suurten taiteilijaegojen välillä.

pitkästä aikaa teatterielämys jäi positiivisen puolelle. mahdollisesti syynä oli se etten ennen esitystä tiennyt siitä juuri mitään joten ennakko odotuksia ei ollut. vaikka voisi luulla että 3h 20min istuminen teatterin penkissä on puuduttavaa niin aika menee hyvän tarinan aikana nopeasti. esityksen ainoa miinuspuoli oli sen loppu. tuntuu ettei käsikirjoittaja saanut tarinaansa loppua, joten hän vain katkaisi sen jotenki. onneksi tämä ei kuitenkaan pilaa hyvää teatteriesitystä.